Oulun Sienikuja-katuhanke, suunnittelijan näkökulma
Lähtökohta
Oulun Sienikuja -katuhankkeen ajatuksena oli toteuttaa projektin suunnittelu-, tarjous-, rakentamis- ja luovutusvaihe mallipohjaisesti. Sienikuja -katuhanke on hyvä esimerkki tyypillisestä asemakaava-alueen katujen saneeraushankkeesta, minkä vuoksi projekti soveltui hyvin Infrakit-pilottikohteeksi. Projektissa tarkoituksena oli nykyisen Sienikujan, Sienitien ja Jäkäläntien perusparantaminen (500 m), Sienikujan jatkaminen Rouskutielle asti (140 m) sekä uuden vesihuollon, valaistuksen sekä hulevesiviemäröinnin järjestelmien rakentaminen ja olemassa olevien järjestelmien saneeraaminen. Ennen rakentamisen aloittamista järjestettiin mallirakentamisen kick off -tilaisuus, jossa paikalla oli urakoitsija, suunnittelija sekä tilaaja.
Infrakitiä hyödynnettiin koko Sienikuja -projektin elinkaaressa: katu- ja kadunrakennussuunnitelmassa, rakentamisen tarjousvaiheessa, kadun rakentamisvaiheessa laadunvarmistuksessa ja rakentamisen tuessa, sekä digitaalisen aineiston luovutusvaiheessa (2017-2019).
“Sienikuja-katuprojekti on hieno esimerkki siitä, miten mallipohjaista toimintatapaa hyödynnettiin aina suunnittelusta rakentamiseen ja luovutukseen.” Ville Suntio, Destia Oy
Infrakitin käyttö ja hyödyt hankkeessa
Projektin suunnittelusta vastaava Destia käytti Infrakitiä ensisijaisesti maastokäynneissä, teknisessä tarkastelussa ja visualisoinnissa sekä tilaajayhteisöjen ja kolmansien osapuolten kanssa. Suunnitteluvaiheen alussa projekti luotiin Infrakit-pilvipalveluun ja digitaalinen luovutusaineisto -kansiorakenne luotiin sen hetkisten YIV (Yleiset inframallivaatimukset) -ohjeluonnosten mukaisesti. Tämän jälkeen projektille ladattiin lähtötiedoiksi tarvittavat materiaalit. Maastossa hanketta ja sen ladattua aineistoa tarkasteltiin Infrakit Tabletin kautta. Tämän lisäksi otettiin valokuvia, inventoitiin tarvittavia ympäristökohteita ja varusteita, tarkasteltiin suunnitelmaratkaisuja ja linjausvaihtoehtoja sekä tehtiin tarvittaessa lisää maastomittauksia RTK-GPS-laitteella. Teknisessä tarkastelussa ja visualisoinnissa Infrakit toimi suunnittelun tukena muun muassa eri karttanäkymiä hyödynnettäessä, tausta- ja suunnitelmakarttoja tarkasteltaessa yksittäin ja päällekkäin sekä poikki ja pituusleikkauksia tarkasteltaessa.
“Infrakitin suurimmat hyödyt liittyvät maastokäynteihin, rakentamisen aikaiseen laadunhallintaan sekä suunnittelun tukena olemiseen. Maastokäynneillä voidaan tarkastella eri suunnitteluvaihtoehtoja, ottaa valokuvia ja tehdä maaston tarkemittauksia, mikä puolestaan helpottaa suunnittelua. Lisäksi Infrakitiä voidaan käyttää mm. palavereissa mallientarkastelutyökaluna. Rakentamisessa päästään työkoneautomaation avulla valvomaan rakentamisen laatua. Muun muassa työkoneautomaation tarkepisteillä voidaan todeta, onko rakennettu pinta suunnitellun mukainen,” Olli Planting, Destian Asiantuntijapalveluiden kehityspäällikkö, kertoo Infraktin hyödyistä.
Suosittelisitko Infrakitin käyttö vastaavissa projekteissa?
Infrakitia tullaan Olli Plantingin mukaan käyttämään hankkeissa samalla tavalla kuin ennenkin ja Planting suosittelee Infrakitiä myös muille. Lisää ideoita Infrakitin käytölle haetaan aktiivisesti.
“Infrakit toimii hyvin suunnittelun ja rakentamisen tukena sekä lisää suunnittelun ja rakentamisen läpinäkyvyyttä, laatua ja vuorovaikutusta. Infrakitin hyödyt korostuvat mitä enemmän Infrakittiä ottaa mukaan osaksi projektin elinkaarta”
Olli Planting, Pääsuunnittelija ja tietomallikoordinaattori Sienikuja-katuhankkeessa (Destia Oy)
Published 25.6.2019
Book a Demo
Discover how Infrakit connects your entire infra project operations and drives value to every part of your business.