Vipuvoimaa EU:lta

Infrakit Group Oy kehittää toimintaansa Euroopan aluekehitysrahasto-ohjelman avustuksella. Hankkeen tavoitteena on liiketoiminnan kansainvälistäminen USA:n markkinoille. Hankkeen toteuttamisaika on 16.08.2021 – 31.08.2023. Apuna hankkeen toteuttamisessa on Hämeen ELY keskus.

                 

Tietoa meistä

Kuinka kaikki alkoi

Idea Infrakitistä sai alkunsa Oulun Yliopiston rakentamisen automaation tutkimuksesta. Havaitsimme, että tehoton ja kankea kommunikaatio hidasti projektien edistymistä ja valmistumista. Infrakit perustettiin vuonna 2010 ratkaistuamme tämän infrarakennusalan hyvin yleisen ongelman.

Loimme alustan digitaalisen suunnitelma- ja toteumatiedon kulkuun hankkeen läpi. Samalla pystyimme – ja 2024 pystymme yhä – eliminoimaan suuren osan rakentamisen aikana tapahtuvista viivästyksistä ja kommunikaation puutteesta johtuvista virheistä.

Terveisin,
Teemu Kivimäki

Missio

Tarjota paras pilvipalvelu infrarakentamisen menestymiselle.

Visio

Kestävä infrarakentaminen.

Varaa esittely

Tutustu siihen, miten Infrakit yhdistää infraprojektisi kaikki toiminnot ja tuottaa lisäarvoa kaikilla liiketoimintasi osa-alueilla.